Aika Maa Consulting

02.08.2019

Omaan nimeeni perustuva sanaleikki. Tämäkin on jo 20 vuotta sitten saanut alkunsa. 

20 vuodessa olen käynyt läpi monenlaisia pidempiä ja lyhyempiä matkoja (kts CV). 

Kaikki suoritus tuli ylivoimaiseksi muutaman kerran, en voinut muuta kuin levätä täysin uupuneena.  

Päätin oman hyvinvointini kannalta laittaa itseni uudestaan etusijalle, olla itseni kanssa, keskittyä lepoon, arkeen ja omalähtöiseen työskentelyyn, jolloin asiat asettuvat vähitellen itsestään.  

Kaikki hyvä perustuu aina pienimuotoisuuteen, hyvään elämään, vastuullisuuteen ja oman mielen ja arjen hallintaan. Keholle ja mielelle on oltava sekä lepoa, että mielekästä tekemistä. 

Pomintoja aihioistani vosilta 2015-2020 blogi Aikamaa